tiistai 29. marraskuuta 2016

Tässä olen nyt + itsearviointi

Mielestäni pedagoginen ajatteluni sekä siltä osin taitoni ovat kehittyneet kurssin aikana. Soitollista tai musiikin teorian taitojen kehittymistä en näe samalla tavalla tapahtuneen, sillä ydinosan aikana harjoittelin näitä taitoja enemmän. Soittotaitoni ovat perusteiden tasolla. Bändisoitinten soittaminen kertautui peruskouluajoilta kokeilun myötä.

Kurssilla opin paljon musiikin integroimisesta eri oppiaineisiin niin yhdessä käytyjen keskustelujen kuin opetustuokioidenkin pohjalta. Olen oppinut myös hyödyntämään opetussuunnitelmaa tässä tukena.

Olen oppinut ymmärtämään musiikin kokonaisvaltaisempana ja saanut käsitystä monipuolisemmin eri työtavoista. Aiemmin en olisi ymmärtänyt musiikkia lapsen kasvun ja hyvinvoinnin kannalta sekä osannut ottaa huomioon lapsen omia kokemuksia sekä näkökulmia. Myös kulttuurit ja monikulttuurisuus musiikinopetuksessa olisivat ydinkurssin jälkeen olleet minulle suuri kysymysmerkki, mutta nyt minulla on jo enemmän ajatuksia miten käsitellä näitä. Työtavoista tablettien hyödyntäminen musiikissa oli keskeisin oppimiskokemukseni.

Koen, että pystyisin jo jonkinlaiseen musiikinopetukseen kursseilla oppimani myötä, mutta moni asia kehittyy vasta kokemuksen kautta. Eniten minua mietityttää musiikinopetuksen suunnittelu ja valmistelu sekä se, kuinka osaan eriyttää oppilaille harjoituksia ylöspäin, kun oma tasoni ei ole vielä kovin korkea. Musiikinopettajuus vaatii vielä paljon harjoittelua, mutta olen siihen valmis jos tarve on.

Itsearviointi

Musiikin hyödyntäminen kokonaisvaltaisen kasvun tukena - 4
Mielestäni osaan ottaa lapsen kasvun tukemisen huomioon pedagogisten taitojeni kehittymisen myötä ja osaan soveltaa tässä kursseilla oppimaani. Uskon suunnittelupuolen olevan minulla hyvin hallinnassa ja osaan hyödyntää OPSia siinä.

Musiikin soveltaminen ilmiölähtöisesti oppiaineita yhdistellen – 4
Minulla on paljon ajatuksia ja ideoita musiikin yhdistämisestä moniin eri oppiaineisiin. Mielestäni tämä näkyi erityisesti tuntisuunnitelmassamme sekä opetuskokeilussamme, jonka teemaan pyrimme tuomaan eri oppiaineita. Sain myös uusia ideoita seuraamistani opetustuokioista.

Musiikin pedagogisten työtapojen soveltaminen - 3
Uskon, että osaan suunnitella hyvin musiikintunteja, jotka olisivat työtavoilta monipuolisia. Osaan myös ajatella tavoitteita työtapojen taustalla. Olen laajentanut kurssin aikana käsitystäni eri työtavoista ja niiden soveltamisesta. Monien työtapojen ohjaaminen käytännössä vaatii vielä hieman harjoittelua.

Ydinosan sisältötavoitteiden syventäminen – 4
Kuten aiemmin kävi ilmi, tiedostan, että taidoissani on vielä kehitystarvetta. Olen kuitenkin valmis harjoittelemaan ja syventämään taitojani entisestään ja pidän musiikin harjoittelusta. Syvensin tietojani sekä pedagogisia taitojani, mutta musiikilliset taidot vaativat vielä harjoitusta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti